Joonatan Kovanen ja Aki Hietanen Näätiin, ykkösketju jatkaa

Näädät julkaisivat Nokian KrP – SPV 5.puolivälieräpelin 1.erätauolla Joonatan Kovasen siirtymisen divarin runkosarjavoittaja NST:n riveistä Näätiin. Kovanen on nuoresta iästään (99-syntynyt) huolimatta naputtanut kovia pistemääriä miesten divarissa kaksi edellistä kautta, 52 otteluun on syntynyt tehot 52+42=94. Tämän kevään divarin playoffotteluissa syntyi 5 pelissä tehot 2+5. Lisäksi rightin puolelta pelaava Kovanen voitti nuorten maailmanmestaruuden viime keväänä.

Toisena uutena nimenä Näätiin on sopimuksen tehnyt Koovee-lähtöinen, mutta jo useamman vuoden Sveitsissä pelannut Aki Hietanen. 91-syntynyt Hietanen pelaa myös rightin puolelta ja on pelannut urallaan miehissä pääasiassa puolustajana, mutta on juniorioppinsa saanut hyökkääjänä. Hietanen on pelannut Suomessa 2009-14 kausina yhteensä 97 liigaottelua, joissa on syntynyt tehot 19+17=36 sekä 11 playoffottelua tehoin 0+1. Hänellä löytyy yksi pronssimitali palkintokaapistaan kaudelta 2011-12 Kooveen paidassa. Viimeiset neljä kautta on vierähtänyt Sveitsin pelikentillä, joista kolme edellistä Zug Unitedissa.

Tällä kaudella hurjaa jälkeä tehnyt ykkösketju Henri Johansson, Joni Henttonen, Jere Oksanen, Matti Koskela ja Morics Krumins jatkavat myös ensi kaudella Näädissä, joten palikat jatkoa ajatellen ovat hyvällä mallilla.

Kaikkiaan joukkueen rakentaminen on pidemmällä kuin koskaan ja nyt keskitytään täysiä meneillään oleviin pudotuspeleihin. Lisää julkistuksia tulee tasaisin väliajoin pitkin kevättä.