Blast Floorball salibandymailat

Kotiavauksesta saldona yksi piste 5.10.2009

Nokian Uutisten raportti pelistä

Nokian KrP toisessakin ottelussa pistejakoon

Seppo Auvinen

 

Nokian KrP kohtasi Tampere Areenalla sarjanousija-OLS:n, joka taisteli jatkoajan jälkeen pistejakoon. Ottelu päättyi maalein 5-5 (2-0, 3-4, 0-1, 0-0). Näin KrP on molemmista peleistä tyytyminen pistejakoon. Avausottelussa Joensuussa ja nyt.

--Sarja on kova eikä helppoja pelejä ole. Nytkin johdimme 3-0 ja 4-1 ja taisi tulla hyvän olon tunnetta. Kaveri pääsi 4-1-tilanteessa iskemään kaksi helppoa maalia, kertoo KrP:n päävalmentaja Mika Myllyniemi.

OLS tuli tasoihin 4-1-tilanteessa muutamassa minuutissa. KrP sai vielä toisen erän loppuun 5-4-johdonkin. Mutta heti kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla OLS tasoitti lukemiksi 5-5. Tämä tilanne säilyi loppuun saakka eikä jatkoaikakaan tuonut muutosta.

--Me ei kerta kaikkiaan saatu paikoista palloa sisään. Kaveri vastaavasti sai.  Pallollista pelaamista on edelleenkin harjoiteltava. Pelin aikana unohtui muutaman kerran oma pää ja sitten OLS rankaisi. Jatkoajalla vastustaja tyytyi puolustamiseen. Kyllä meidän olisi pitänyt homma hoitaa.

KrP:sta Henri Johansson teki hattutempun ja maalin mieheen laukoivat Heikki Rantala ja Jani Rajala. KrP:n maalissa torjui Pasi Järvinen, joka otti 23  torjuntaa. OLS:n maalissa Erkki Pasanen torjui 35 laukausta. 

Ensi perjantaina KrP kohtaa Tampere Areenalla Happeen ja viikon päästä maanantaina on vuorossa paikalliskamppailu Classicia vastaan.

?
Helmikuu

MA TI KE TO PE LA SU
1
2
3
6
7
8
9
10
12
13
14
15
16
17
20
21
22
23
24
27
28
29
‹‹ edellinenseuraava ››

Uusimmat uutiset


Yhteistyökumppanit

Sporttia Pekka

IS Veikkaaja ilmaiseksi

Umbro

Niemen Tehtaat

Jatke Oy

Nordea

Pirkanmaan Yrittäjät

Tilausliikenne Atro Vuolle Oy

Nokia River Golf