KrP E2: vaihtelevaa

Kilpasarjan aluejatkosarjaa on pelattu nyt 6 ottelua ja sarja alkaa olemaan puolivälissä. Tähän mennessä tilille on tullut 2 voittoa, 2 tasapeliä ja 2 tappiota. Sijoitus taulukossa on tippunut erittäin tasaisessa sarjassa sijalle 6. Kakkossijaan on kuitenkin vain yksi piste.

Tämän kalenterivuoden ensimmäisessä pelissä hävisimme Classic blackille 1-6. Peli oli yksi kauden erikoisimmista – hallitsimme palloa ja loimme paljon maalipaikkoja, mutta palloa ei saatu toimitettua maaliin kuin kerran. Ja asiaanhan kuului tietysti se, että vastustaja rankaisi lähes kaikista paikoistaan. Päivän toiseen peliin Classic whitea vastaan saatiin sitten maalihanat auki oikein kunnolla ja voitimme selkeän hallinnan jälkeen ottelun lukemin 10-6.

28. tammikuuta pelatussa turnauksessa aamupeli oli jälleen hankala. Hävisimme huonon esityksen jälkeen sarjan kärjessä porskuttavalle FoSulle selkeästi lukemin 3-11. Iltapeliin tultiin uudella ilmeellä. Vastassa oli Happee,  jolle taivuimme murskalukemin kauden edellisessä kohtaamisessamme. Nyt oli aivan eri meininki ja ottelu päättyi lopulta 6-6 tasapeliin.

Sarja jatkuu 18.2. Forssassa, josta lähdemme hakemaan 4 pistettä. Tavoitteena olisi pelata vihdoin kaksi hyvää ottelua samana päivänä. Siihen emme ole tällä kaudella vielä pystyneet.

29.1. kävimme kutsuttuina pelaamassa Tampere Areenalla Classicin pienpeliturnauksessa ja siellä pelattiin hieman vapautuneimmissa tunnelmissa ja saavutettiin tyylipuhtaat 4 voittoa yhtä monesta ottelusta. Ennen seuraavaa sarjaturnausta pelaamme vielä harjoitusottelut VesVi:ä ja paikallisvastustaja KoSby:ä vastaan. Tapahtumia siis riittää, mutta niin riittää pojilla intoakin.

Nokian KrP E2 -poikien syyskausi

Joukkue pelasi viime kaudella Salibandyliiton haastajasarjaa hyvällä menestyksellä. Päätimme sen johdosta ilmoittautua kaudeksi 2016-2017 Salibandyliiton kilpasarjaan.

Huomasimme heti sarjan alettua, että tasoero haastaja- ja kilpasarjan välillä on erittäin suuri. Ensimmäisissä sarjapeliturnauksessa kohtasimme heti kovimmat mahdolliset joukkueet tässä sarjassa. YPA ja PirPi antoivat näytteet kilpasarjan pelin tasosta voittaen meidät murskalukemin. Toisessa turnauksessa Ilves jatkoi samalla kaavalla. Pieni valonpilkahdus kuitenkin saatiin, kun alkulohkon neljäs kova, KooVee, voitti meidät tiukan taistelun jälkeen ainoastaan yhdellä maalilla.

Kolmannessa turnauksessa Uuraisilla oli sitten ensimmäisen voiton aika, kun kukistimme VesVin selkeästi. Paluu maanpinnalle odotti kuitenkin nopeasti, kun jäimme Happeen jyrän alle. Viimeisessä alkulohkon pelissä oli vastassa Classic black. Tasaisen pelin vei lopulta Classic yhden maalin erolla.

Alkusarjan saldo oli meille opettavainen: 7 ottelua – 1 voitto. Mutta sen yhden ja oikean pelin voitolla vältimme haastajasarjaan putoamisen. Kausi jatkuu siis Kilpasarjan aluejatkosarjassa.

Jatkosarja saatiin käyntiin juuri ennen joulua ja se alkoi osaltamme hienosti. Ensimmäisessä pelissä kohtasimme haastajasarjan puhtaalla pelillä voittaneen ja harjoituspeleistä meille hyvin tutun RoPon Sastamalasta. Ottelu päättyi meidän selkeään voittoon lukemin 13-5. Toisessa pelissä vastaan tuli uusi tuttavuus LFT Lopelta. Tasainen ja jännittävä taistelu päättyi pistejakoon 3-3.

Tuon ottelun jälkeen jäimme joulutauolle ja pelit jatkuvat 8.1.2017. Syyskauden aikana saimme arvokasta kokemusta kovista peleistä. Joukkue on harjoitellut ja pelannut yrittävällä ja taistelevalla ilmeellä. Harjoituspelejä olemme pelanneet runsaasti hyvällä menestyksellä. Olemme saaneet niistä otteluista positiivista fiilistä tekemiseen ja pojat ovat kehittyneet hurjasti syksyn aikana.